Pelko on ihmisen pahin vihollinen

Kirjoitettu alunperin 28.11.2007

Pelko on epäonnistumisen, sairauden ja huonojen ihmissuhteiden taustalla. Miljoonat ihmiset pelkäävät menneisyyttä, tulevaisuutta, vanhuutta, mielenterveyden menetystä ja kuolemaa.  Useasti pelkäämme jopa itse elämää. Pelko on mielessäsi oleva ajatus ja näin ollen pelkäät omia ajatuksiasi. Mitä vähemmän pelkäät, sitä paremmin menestyt!

Pikku poika voi täysin lamaantua pelosta kun hänelle sanotaan, että hänen sänkynsä alla on mörkö, joka vie hänet mukanaan. Kun isä pistää valot päälle ja näyttää hänelle, ettei siellä mitään mörköä ole, poika vapautuu pelosta. Pojan mielessä ollut pelko oli yhtä todellinen, kuin jos mörkö todella olisi ollut sängyn alla.

Onko sinulla mörköjä sänkysi alla?

Pelko on ollut lajille hyödyllinen (joskus 10 000 vuotta sitten). Pelkoa esiintyy monilla eläinlajeilla, ja pelkoreaktiotkin ovat samantyyppisiä, kuten jähmettyminen liikkumattomaksi tai pakeneminen. Uskotaan, että geeneillä olisi tekemistä pelkoherkkyydelle. Öhmanin tutkimukset ovat osoittaneet, että esim. käärmeet tai hämähäkit ovat pysyvämpiä kuin modernit pelko-objektit, kuten pyssy tai puukko. Moderinssa yhteiskunnassa peloista on usein enemmän haittaa kuin hyötyä, mikäli toimii näiden reaktioiden (tunteiden) perusteella.

Kuvitellaan hyvin tyypillinen tilanne, mikä varmasti tapahtuu joka kerta baariympäristössä tai päivällä, kun käyt ruokaostoksilla:

Näet muutaman kymmenen metrin päässä viehättävän (ehkä jopa mukavan) naaraan. Mitä sinun kehossasi tapahtuu? Aluksi tulee fiilis, että “Whoah mikä naaras….” ja sen jälkeen, “mutttaaa.. tuskin se nyt on ees niin kiinnostunut musta, vaikka menisin..”

Voidaan myös kuvitella toinen tilanne:

Olet jatkoilla ja istut yksinäsi punaisella sohvalla. Illan vietossa on tapahtunut niin, että sinun hiljainen olemus on iskenyt paikan halutuimpaan ja seksikkäimpään naaraaseen, joka on kyllästynyt kaikkien muiden miesten yrityksiin. Tämä pakkaus tulee istumaan syliisi ja suutelee sinua. Olet HÄMILLÄSI?! Tämän jälkeen olet hetken, että “MMMH!” ja sitten se iskee; “Tota… musta tuntuu, ettei tää ole iha oikein.. onks sulla kaikki hyvin.. krhm…. hmm” ja saat hänet perääntymään.

Tälläiset tilanteet ovat hyvin tyypillisiä pelkoreaktiota, joissa syynä on heikko itseluottamus ja rajoittunut ajatusmaailma. Sinusta tuntuu, ettet ole tarpeeksi hyvä tilanteessa tai  tilanne ei ole sopiva/hyväksyttävä muiden mielestä. Tilanne saattaa olla sinulle uusi tai mahdollisesti jopa kielletty.

Tutkija Minekan mukaan laboratoriossa kasvaneet apinat eivät osanneet pelätä käärmettä sen nähdessään. Sen sijaan äitinsä seurassa olevat apinat oppivat nopeasti pelkäämään käärmettä. Sama pätee ilmeisesti ihmisiinkin – osa peloista opitaan tarkkailemalla muita, erityisesti vanhempia.

Kukin meistä on oppinut paljon hyödyllisiä ja hyödyttömiä tapoja reagoida asioihin tarkkailemalla vanhempiemme käytöstä. Tästä syystä on typerää syyttää itseään loputtomasti missatuista hetkistä, koska olet vain toiminut sinun parhaimman tiedon ja kyvyn mukaan, ja jälkiviisana nähnyt miten asia olisi voinut päätyä toisin.

Pelon voittaminen

Kun aamu sarastaa ja varjot väistyvät,

Useimmilla omilla peloillasi ei ole mitään todellisuuspohjaa. Ne ovat pelkästään kokoelma ilkeitä varjoja, eivätkö varjot ole todellisia, mikäli sinulle on, voimme suositella sinun soittavan lähimpään laitokseen :D

”Tee se, mitä pelkäät, niin voit olla varma siitä, että pelkosi kuolee.” –Ralph Waldo Emerson

Ihmisellä on syntyessään vain kaksi pelkoa: putoamisen pelko ja kovien äänten pelko. Luonto on varustanut jokaisen meistä näillä kahdella hälytyssysteemillä itsesäiltyksen vuoksi. Normaali pelko on hyvä asia. Kuulet, miten auto lähestyy tietä pitkin ja astut syrjään. Toimintasi hoitaa yliajetuksi tulemisen pelon. Kaikki muut pelot olet saanut sen seurauksena, että vanhempasi, sukulaisesi, opettajasi ja muut elämäsi vaikutusvaltaiset henkilöt aiheuttivat ne sinulle nuoruudessasi (epänormaali pelko).

Epänormaali pelko syntyy siitä, että ihminen sallii mielikuvituksen laukkaavan. Sinun tulee siis vähentää pelon voluumia, millä annat sen esiintyä mielikuvissasi. Kokeile seuraavia visualisointiharjoituksia:

Tekniikka 1

Kuvittele lähiaikoina tapahtunut tilanne, jossa tunsit pelkoa. Tarkastele miltä tämä pelon mielikuva näyttää, mitä kuvia näät, mitä ääniä kuulet ja mitä tunnet. Tämän jälkeen aloita muokkaamaan tätä mielikuvaa, sillä tavoin, että jokaisen ominaisuuden, jonka näet muunnat vastakkaiseen suuntaan. Vähän kuin säätäisit stereoidesi äänenvoimakkuutta kovasta pienemmälle, jopa niin ettet kuule mitään musiikkia.

”Mitä eniten pelkäsin, se minulle tapahtui”

Tekniikka 2

Pane mielesi ajattelemaan pelon vastakohtaa. Kun pelko herää, herää sen mukana automaattisesti halu pelon vastakohdan toteutumiseksi. Kiinnitä huomiosi pelon vastakohtaan välittömästi! Keskity ja uppoudu tähän toivomukseesi tietäen, että sisästäsi tuleva halu aina voitaa ulkoa tulleen impulssin. Tälläinen asenne antaa sinulle itseluottamusta.

  1. Ei vielä paluuviitteitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.